|
Enää ei kuitenkaan riitä, että vaikutamme vain
kansallisesti. On oltava siellä, missä päätöksiä tehdään. Toimiminen
onnistuneesti työelämän ja palvelujen kehittämisen ja turvaamisen puolesta
edellyttää yhteistyötä muiden eurooppalaisten ja kansainvälisten julkisen
alan ammattiliittojen kanssa.
Euroopan ja kansallisen tason
edunvalvonnan yhteensovittaminen ja vaikuttaminen vaatii toimivaa ja
joustavaa toimintamallia ja toimintatapaa. Suomen julkisen alan
ammattiliittojen EU-yhdistys FIPSU ry sovittaa yhteen yhdeksän suomalaisen
ammattiliiton eurooppalaista edunvalvontaa.
Merkittävä osa Euroopan tason
edunvalvontatyötä tehdään
Euroopan julkisten palvelujen ammattiliittojen federaation EPSUn,
opetusalan federaation ETUCEn ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n kautta.
EPSU:un kuuluu
213 jäsenliittoa 36 eri maasta; yhteensä lähes 8 miljoonaa henkilöjäsentä.
ETUCE:een
kuuluu 118 jäsenjärjestöä 28 EU- ja ETA-maasta sekä liitännäisjäsenet EU:n hakijamaista.
EAY:hyn
kuuluu noin 80 eurooppalaista keskusjärjestöä ja yhteensä reilut 60
miljoonaa jäsentä. Suomesta kuuluvat EAY:hyn kaikki kolme
palkansaaja-keskusjärjestöä. Suomalaisten palkansaajien etuja valvoo
EU:ssa myös palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja AKAVAn
yhteinen edustusto FinUnions
Brysselissä. FinUnions välittää
myös Euroopan unionia koskevaa
tietoa.
Pohjoismaiset julkisen sektorin ammattiliitot tekevät
tiivistä yhteistyötä keskenään. Yhteistyöfoorumina toimii Pohjolan
julkisalojen ammatillinen yhteisjärjestö NOFS. NOFS toimii myös Julkisalojen
kansainvälisen liiton PSI:n sekä Euroopan julkisten palvelujen
ammattiliittojen federaation EPSUn pohjolan vaalipiirinä. NOFS pyrkii
tuomaan esiin pohjolan yhteisiä kantoja niin Euroopan kuin globaalin tason
edunvalvontakysymyksiin.
|