FIPSU-verkoston sisäiset sivut|Sihteeristön ja hallituksen työhuone

Kansainvälistä edunvalvontaa

Julkisen alan ammattiliitot kantavat huolta sekä työntekijöiden että julkisten palvelujen asemasta. Kyse on palvelujen ja työn laadusta sekä työpaikoista. Näihin kysymyksiin vaikuttavista päätöksistä suuri osa tehdään Euroopan tasolla. Myös kansallinen päätöksenteko vaikuttaa keskeisesti eurooppalaisessa ja globaalissa kokonaisuudessa.

 

Enää ei kuitenkaan riitä, että vaikutamme vain kansallisesti. On oltava siellä, missä päätöksiä tehdään. Toimiminen onnistuneesti työelämän ja palvelujen kehittämisen ja turvaamisen puolesta edellyttää yhteistyötä muiden eurooppalaisten ja kansainvälisten julkisen alan ammattiliittojen kanssa.

Euroopan ja kansallisen tason edunvalvonnan yhteensovittaminen ja vaikuttaminen vaatii toimivaa ja joustavaa toimintamallia ja toimintatapaa. Suomen julkisen alan ammattiliittojen EU-yhdistys FIPSU ry sovittaa yhteen yhdeksän suomalaisen ammattiliiton eurooppalaista edunvalvontaa.